tiistai 9. heinäkuuta 2013

Juhlahumua

Rippijuhlat oli ja meni ja Jedi suhtautui ihmispaljouteen hienosti :) Osa vieraista oikein kehui kuinka voikaan olla niin rauhallinen pentukoira. Jedi leikki hienosti serkkuni kolmevuotiaan lapsen (joka on ihan vauvasta asti tottunut koiriin) kanssa. Takapihalla jahtasivat toisiaan, eikä Jedi innostunut yhtään liikaa niin että olisi alkanut puremaan vaan yritti vain saada tytön jahtaamaan itseään.

 Kummini lapsen kanssa ei vain oikein mennyt yhtä hienosti, hän ei ole ihan niin tottunut koiriin eikä oikein ymmärtänyt miksei koiralle saa kiljua täyttä kurkkua. Itseasiassa lapsi on aika huomjionkipeä ja taisi vähän haluta huomiota... Joten kun se sai kiljunnallaan Jedin haukkumaan ja juoksentelullaan koiran juoksemaan perään niin hän huusi kovaan ääneen kuinka koira kiusaa. Jedi taisi aika lailla pelätä, mutta ei tehnyt mitään pahaa. Vaikka lähtikin juoksemaan perään niin ei se yhtään koskenutkaan tyttöön, ja lopetti myös heti jahtaamisen kun minä käskin. Lopulta Jedi piti sitten laittaa makkariin, koska tyttö oli koko ajan sen kimpussa. Itselläni kävi niin sääliksi Jediä, kun ei se ollut tehnyt mitään pahaa, ja kun se haukkui peloissaan niin mummoni ja isäni vain toruivat sitä tiukasti. Minä sitten pidin sille seuraa makkarissa, ei vieraat varmastikaan edes kaivanneet minua ;) Mutta muuten Jedi käyttäytyi oikein mallikkasti, ei hyppinyt ketään vasten eikä yrittänyt varastaa ruokaa.



Piti ottaa vähän yhteiskuviakin. Jedi oli juhlan kunniaksi oikein rusetti kaulassa ;)

Pistetään loppuun vielä kuvia eiliseltä, nykyään on niin helppoa ottaa pönötyskuvia kun ei tarvitse kahta ihmistä vaan Jedi jää sille paikalle ja siihen asentoon mihin se käsketään.







On se vaan jo niin komea <3
 
Lopuksi sai sitten vetää ranttaliksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti