keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Jedin syömingit

Olen tässä nyt useamman kuukauden yrittänyt löytää koiralle ruokintatapaa joka sopisi
  1. koiralle
  2. minulle
  3. kukkarolle
  4. pakastimeen
  5. vanhemmilleni
ja se ei ole ollut ihan helppoa. Ajattelin nyt kirjoittaa tännekin tästä aiheesta, jos vaikka siitä olisi joskus hyötyä jollekulle.

Pienenä pentunahan Jedi söi ihan nappulaa, hyvällä menestyksellä. Me vain ensimmäisinä koiranomistajina emme osanneet toimia aina oikein - kun ruoka ei maistunut, sitä yritettiin houkutella syömään. Eipä sille pian oikein ruoka maistunut, ja vähän ajan päästä vaikutti myös siltä ettei ruoka sopinutkaan. Sille tuli anaalirauhasongelmia, ja kuten aiemmin kirjoitin, ongelmia ulostamisessa; melkein joka päivä sai olla pesemässä kikkareita pois perkarvoista. Voin sanoa että se ei ollut mukavaa.

Kokeilimme useampaa eri nappulamerkkiä, mutta mikään ei maistunut tarpeeksi hyvin, vaikkakin suolisto näytti toimivan hieman paremmin. Netistä etsin tietoa ja kiinnostuin raakaruokinnasta. Kompaustuskivenä olivat yllä olevan listan neljä kohtaa - minusta tuntui, että se oli liian hankalaa, lihat ja muut olivat suht kalliita (vaikka kyseessä onkin pieni koira), pakkasessa ei vain ole tarpeeksi tilaa eivätkä vanhempani suostu raivaamaan sinne enempää. Aluksi syötin suurinpiirtein 50/50 nappulaa ja lihaa, mutta tällä hetkellä Jedi on todella sekaruokinnalla.

Aamulla Jedi saa useimmiten NEUta ja nappuloita, illalla sitten NEUta ja lihaa tai silloin tällöin luuta (tosin tällä hetkellä pakkasessa on vain broilerinsiipiä ja ydinluita, eikä kumpikaan ole ravitsemuksellisesti kovin rikasta tavaraa mutta kun sinne ei vain mahdu enempää luita). Lihoina pakkasessa on tällä hetkellä poroa, ankkaa, sikanautaa, broileria ja lammasta. Yritän myös hyödyntää mahdollisimman paljon näitä näitä ns. valmisruokia, jottei tarvitsisi itse huolehtia niin hirveästi siitä että saako se koira kaiken tarvitsemansa.

Olen tällä hetkellä kyllä äärimmäisen tyytyväinen. Ruoka selvästi sopii, ei ole mitään ongelmia, mutta se myös maistuu! Yhdessä vaiheessa oli pientä taistelua siitä kuuluuko sitä ruokaa syödä vai ei, mutta olin määrätietoinen sen suhteen ja jos ei ruoka maistunut niin sitten ei saanut ruokaa koko päivänä. Muutaman päivän paastoa se välillä pitikin, mutta kyllä sen jälkeen maistui. Ja en tiedä kuvittelenko, mutta tuntuu että nykyäänkin se on välillä vähän sillä mielellä että viitsisinkö nyt syödä vai en, haistelee vähän ruokaa ja lopulta kuitenkin päättää syödä. Liekö oppi mennyt perille tai sitten vain itse kuvittelen, pääasia että se syö!

Siinäpä suurin piirtein meidän "tarina". Otan mielelläni kaikenlaisia kommentteja ja neuvoja vastaan! Toivoisin kuitenkin että ne pysyvät asiallisina, sillä pitää muistaa että kaikki koirat eivät ole samanlaisia eikä kaikille sovi samanlainen ruokinta. Tärkeintähän on että koita voi hyvin.


2 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä kysyttävä tyhmänä, että mikä ihmeen NEU?

    Kaiken kaikkiaan musta on tosi mielenkiintoista lukea näitä ruokintapohdintoja, koska se on itselläkin harva se päivä mielen päällä. Noppa syö tällä hetkellä pääasiassa nappulaa, lisäksi n. kerran viikossa luita ja niiden jälkeen lihaa. 50/50-ruokintaan tekisi mieli siirtyä, mutta itse koen ainakin ongelmaksi oman laiskuuden siinä suhteessa, että musta niitä lihapötköjä on tosi työlästä paloitella jäisinä. Tähän jos jonkun ratkaisun keksisi, niin 50/50 -here we go!

    (Tulipas vuodatus, pitäisköhän kirjoittaa aiheesta omaankin blogiin... :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.neufrau.net/neufrau/tuotteet.html
      Eli NEU on tuollasta pakasteena olevaa koirien täysravintoa, koostuen lähinnä lihasta, elimistä, kasviksista ja riisistä. Siitäkin on olemassa eri laatuja. :)

      Mulla on noissa pötköjen kanssa tapana tehdä niin, että ensin annan sen sulaa vähän ja sitten paloittelen pakastepusseihin ja pakkaseen. Kätevää, kun laittaa illalla pussin jääkaappiin niin aamulla se on valmista suoraan kuppiin.

      Ja kirjoita toki itsekin aiheesta, mustakin on mielenkiintoista lukea muiden koirien ruokailusta! Tässä kun aihetta koko ajan "opiskelen" ja yritän löytää sitä parasta vaihtoehtoa.

      Poista