tiistai 22. heinäkuuta 2014

Shelttileiri Kaavilla

Viikonloppu vietettiin rennoissa tunnelmissa ja mukavassa seurassa shelttileirillä. Jedi oli todella helppo matkakaveri, vaikka autossa joutuikin olemaan sen nelisen tuntia niin pysähdyspaikoilla se oli tosi rennosti, ei välittänyt vieressä olevista, vilkkaista autoteistä tai muustakaan kummemmin.

Tässä ollaan Outokummun liepeillä verryttelemässä jalkoja ja ihailemassa maisemia
Perjantaina ei ohjelmassa ollut muuta kuin rentoa jutustelua ja tutustumista. Kun koirat saivat alussa kunnolla tutustua ja riehua niin sitten loppuleiri sujui rennomissa tunnelmissa. Olin tosi ylpeä Jedistä, ajattelin että se menettäisi korvansa kokonaan kun on niin paljon koiria mutta se tottelikin tosi hyvin ja tuli luokse melkein aina kun pyysin. Kyllä sitä nyt pari korvienmenetystä sallitaan ;) Paikalla oli pari vähän voimakastahtoisempaa urosta, mukaanlukien Jedi, joten muutamilta tappeluilta ei vältytty. Tilanteet loppuivat onneksi aina lyhyeen, yhteenkään koiraan ei sattunut. Perjantaina yksi merleuros otti Jedin oikein silmätikukseen ja murisi aina kun Jedi meni ohi. Päivällä Jedi sieti tätä ja meni aina pois, mutta illasta se alkoi sitten murisemaan takaisin ja pieni välikohtaus siitä syntyi. Jediltä sallin kyllä sen että se murisee takaisin, mielestäni on ihan hyvä että se pitää vähän puoliaan eikä ole aina alistumassa. Muutaman kerran se kokeili omaa machouttaan ja aloitti itse toisille murinan, mutta siitä se sai tiukan palautteen. Onneksi se aina heti uskoikin, en yhtään tykkäisi jos se alkaisi riitapukariksi.

Jedin eno Uno ja täti Lumi


Komeat on pojilla hampaat
Lauantaina ohjelmassa oli ruokintaluento ja fysioterapeutin pitämä luento sekä koiran hieromisen opettelua. Totta puhuen en ruokintajutuista saanut hirveästi irti, siellä oli Royal Caninin henkilö puhumassa ja tuli vähän tunne että tässä vain mainostetaan kyseistä merkkiä. Hierontajutu oli ihan mielenkiintoisia ja saatiin vinkkejä kuinka hieroa koiraa suurpiirteisesti, ei siis yksittäisiä lihaksia vaan hieman suurimpia lihasryhmiä. Tarkemmat hommat kuuluu sitten ammattilaisille mutta tuollaisella yleiskatsauksella ei voi koiralle tehdä vahinkoa vaan ihan vaan hyvää. Jos nyt ottaisi tavaksi hieroa Jediä ainakin kerta viikkoon, niin sitten ainakin huomaa että onko tullut jumeja sekä ehkä jotain pystyisi itsekin hoitamaan.


Jedi ja leirin nuorimpia osallistujia, Ama

Jedin mummo Jolie nauttii rapsutuksista :)
Luentojen jälkeen oli pienet näyttelyharjoitukset. Tuli huomattua se että Jedi varaa seisoessaan aina toiseen takajalkaansa. Ilmeisesti se on niin tottunut käyttämään sitä kun se on ollut se vahvempi jalka, vaikka puoliero ei ole enää niin suuri. Ajattelin nyt opettaa Jedille ihan sen että seisoessa sen pitää seisoa kaikilla jaloillaan, mutta saa nähdä tajuaako se yhtään.

Jedi sai myös taas kommenttia laihuudesta ja käskettiin syöttämään enemmän ruokaa ja käyttämään hiekkakuopilla ja vedessä kahlaamassa. No, kaikkia näitähän ollaan nyt tehtykin ja tuo ruokinta on vähän haastavaa kun Jedihän syö juuri sen verran kun sille maittaa, ei enempää. Mutta luulen että tässä vaikuttaa myös vähän se että näyttelyissä ruukataan pitää koira vähän "massakkaammassa" kunnossa eli sitä rasvakerrosta hiukan enemmän kuin agilitykoirilla. Omasta mielestäni Jedi kun ei kuitenkaan ihan luikku ole, kyllä kylkiluiden päällä tuntuu se pieni rasvakerros.

Jedi ja täystäti Stara

Sunnuntaina oli sitten vielä yksi ruokintaluento ja leirin huipentumana mätsäri. Oli juuri sopivan kuuma että Jedi jaksoi vielä keskittyä, mutta kun kerran sen sai seisomaan niin sitten se seisoi kuin tatti ja liikkeissäkin pysyi häntä sopivan alhaalla. Parikehässä oli vastassa Stara-täti, jolle tuomarin sanoin hyvin vaikean päätöksen jälkeen tuli punainen nauha ja näin ollen meille sininen. Sinisten kehässä sitten sijoututtiin kolmansiksi. Tuomari kehui Jedin liikkeitä vuolaasti, liikkuu kuulemma todella kauniisti.Tuomari vielä sanoi olevansa nimenomaan liiketuomari että ehkä hän tiesi mistä puhui, kun fyssarikaan ei silloin kuukausi sitten löytänyt Jedin liikkeistä moitteen sanaa.

Sinisten ykköseksi kipusi Jedin täti Ira
Kaikista kivointa viikonlopussa oli kuitenkin nähdä Jedin sukulaisia, joita oli aika paljon paikalla. Valitettavasti Jedin emä Luna ei päässyt paikalle, koska sillä oli juoksut vasta päättyneet, mutta paikalla oli Jedin mummo Jolie ja sen pentuja eli Jedin tätejä ja eno :) Jedi tuntui olevan vähän perheensä musta lammas, muut olivat huomattavasti rauhallisempia tapauksia, paitsi Uno-eno, joka oli melkein yhtä suuri tättähäärä kuin Jedi. Jolie-mummo ja varsinkin Jedin täystäti Stara eli Lunan sisko olivat hyvin rauhallisia, Stara oli usein jossain nurkassa yksin makoilemassa kun muut koirat juoksentelivat. Sisarukset ovat kuitenkin luonteiltaan ihan toistensa vastakohdat, Stara on kuin vesi ja Luna tuli. Kasvattaja sanoi että Luna on pippurisin koira mitä hänellä on ollut, eli sieltä Jedikin ilmeisesti luonteensa perinyt. :D

Oikealta ylärivistä Jedin puolitädit Ira, Wella, Lumi sekä reunassa Jedi, oikealta alarivistä Jedin täystäti Stara, mummo Jolie ja puolieno Uno.

2 kommenttia:

  1. Älä turhaan stressaa Jedin painosta. Kärjistänen, mutta sanon silti, näyttelyihmiset tykkää pitää koirat tukevampina mitä harrastuskoiran tarvitsee olla. Sikäli, että Jedi ei ole niistä talven möllikisoista laihtunut, ei se ole liian laiha, silloin se oli ainakin ihan sopiva! Ja tuohon syömättömyysongelmaan mie sanosiin, että ratkaisu olisi barffaus. Mutta se on mun mielestä ratkaisu melkein kaikkeen, niin sitä(kään) ei kannata ottaa niin vakavasti! Heh.

    Treeni-iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla muitakin kommentteja koirasta kuin että se on ihan liian laiha :P Joo, ei se munkaan mielestä mitenkään liian laiha ole, mutta kllä mä sille vähän tahtoisin lihasta lisää. Mutta oon kyllä nimenomaan lopettanut stressaamisen enkä ole sitä punninnutkaan varmaan useampaan kuukauteen. Jedi itseasiassa onkin raakaruoalla, tai kypsäruoalla. Toisin sanoen siis raakaruokinnan periaatteiden mukaan lihaa ja sisäelimiä sun muuta mutta kypsennettynä, näin se maistuu paremmin ja närästää vähemmän. On kyllä ollut kaikista maistuvin ruokavaihtoehto :)

      Kiitosta!

      Poista