keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Toko toko

Pistin nyt eri postaukset kun olisi muuten tullut hirveän pitkä ja sekava teksti. Mutta, pitkästä aikaa tokorintamallakin uutisia! Ja huh, millaisia!

Mehän ei olla kesäkuun jälkeen käyty ohjatuissa treeneissä, ja kotonakin tehty vain pientä höpsöttelyä silloin tällöin. Viime aikoina otin vaatimattomaksi tavoitteeksi saada perusasento vahvaksi ja muuten vaan innokkuutta siihenkin tekemiseen. Lisäksi oon vähän pohjustellut seuraamista, pyytänyt sivu-sivu askeleen välein ja naksutellut oikeaa paikkaa ja kontaktia. Keväällä-kesällä mä yritin seuraamista opettaa, mutta siitä tuli vain outoa ja muodotonta möngerrystä ilman kontaktia ja välillä metrin verran edellä, välillä jäljessä. Siksi päätin ottaa koko homman alusta ja mennä hitaasti, että koira varmasti ymmärtää asian.

Eilenpä päätin sitten mennä ohjattuihin! Tavoitteet ja ajatukset eivät olleet kovin korkealla koska siellä on aina ihan hirveästi koiria ja Jedi ei ole muita lajitovereita hirveästi viime aikoina nähnyt. Paikallla olikin varmaan 40 koiraa, lisäksi toisella puolen hallia oli agilityharkat ja oli sateinen sää ja katto ropisi ja sisälläkin vähän ripotti - vuotava katto. Vähän Jedi alussa muille haukkuikin, mutta ai että miten hyvin se keskittyi! Ihan super! Napitti hienosti silmiin ja haki koko ajan itse perusasentoa. Onnituipa jopa 5-10 askeleen seuruutakin, täydellisellä kontaktilla. Tuo toimii niin paljon paremmin kun on kunnolla häiriötä! :D

Alussa oli pieni luoksepäästävyysharjoitus, Jedi on kyllä selkeästi hieman pidättyväinen, kun ohjaaja tuli luokse se muutaman askeleen perääntyi mutta meni heti haistelemaan. Jos ohjaaja kiinnitti siihen huomiota, se tuli heti vähän epäluuloiseksi mutta jos se sai olla "rauhassa" niin se vain haisteli.

Päivän teemana oli seisominen. Aluksi tehtii sellaista että kaikki kävelevät ympyrää, palkataan kontaktista ja sellaista. Siinä Jedi vain haisteli maata... Mutta kun tehtiin paikallaan hommia, Jedi oli kuin unelma. Keskittyi ihan täysillä, vaikka oltiin siinä päässä mikä oli lähempänä agikenttää ja sieltä kuuluikin aika paljon meteliä.
Aluksi otin ihan liikkeestä seisahtumista, ei siis seuruusta. Jedi yrittikin siinä sitten jotain mitä ei yleensä yritä: ennakoi käskyä! Se oli ihan positiivinen asia. Lopuksi tein seuruusta niin seisomista kuin maahanmenoakin. Onnistui ihan perfecto! Tietystikin vartaloapujen kanssa vielä.

Harmi kun täällä ei järjestetä tokokursseja lähellä, kun ei noilla non-stoppina järjestävillä, tule-kun-haluat -tyylisillä koulutuksilla ole tarjota paljoakaan uutta tietoa. Noh, ainakin niissä on kätevä harjotella häiriössä, jos ei muuta.

Mutta ihan mieletöntä miten ihana tuo koira on <3 Vielä viikko sitten ei ollut mulla saatika koiralla kovin suuret motivaatiot tokon treenaamiseen, mutta nyt tuo koirakin tekee niin innolla ihan kaikkea! Vaikkei siihen liittyisikään vauhtia tai hauskoja esteitä. Ihanaa. Katotaan kuinka kauan sujuu näin hyvin ;D

Ostinpa yksi päivä tuollaisetkin - saa nähä tuleeko niille koskaan oikeaa tarvetta! :D



6 kommenttia:

  1. Tuleehan noille noutokapuloille tarvetta -vaikka heti! Me ollaan oltu shelttiyhdistyksen järjestämällä tokon alkeis- ja nyt myös jatkokurssilla, ja koko ajan on tehty selväksi, että heti vaan harjoittelemaan ylempien luokkienkin liikkeitä. Mielenvirkistykseksi, ja myös pohjustamaan mahdollista myöhemmin tapahtuvaa ylempiin luokkiin siirtymistä varten :) Eli alat vaan treenaamaan niitä noudon alkeita! Kapulan suussa pitämistä, sulle luovuttamista, kapulan heittämistä (aika hankalaa itse asiassa :D) ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mä olenkin Jedille naksutellut nopiden suussa pitämistä ja nyt ollaan siinä vaiheessa että se vähän hampailla hipaisee. En vain tiedä, että ryhdytäänkö koskaan kilpailemaan, saatika sitten alokasluokkaa pitemmälle.

      Poista
    2. Ei sillä niin suurta väliä ole, kilpaileeko vaiko eikö :) Mun vanhemmilla majaileva 7-vuotias suomenlappari Selma on niin hömelö, hidas ja hitaasti syttyvä koira, ettei ikinä olla voitu edes kuvitella mitään tokokokeita. Selma kumminkin rakastaa noutoa yli kaiken -sillä syttyy ihana, aivoton virne naamalle, kun kapula kaivetaan esiin <3 Mitään muuta se ei sit osaakaan :D

      Poista
    3. Tottahan tuokin, sitä mä vähän tarkotinkin että tuleeko "oikeeta" tarvetta. Saas nähä oppiiko Jedi ollenkaan noutamaan. :)

      Poista
  2. ois kiva jos laittaisit joskus videota kun harjottelette aksaa ja tokoa:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, näin on ollut tarkoituskin, mutta ei ole oikein ketään kuvaamaan. Ainakin syyslomalla pitäis olla aikaa :)

      Poista