lauantai 1. elokuuta 2015

Triplat jälleen

Tällä kertaa vaan nollien sijasta hylkyjä.

Radat olivat tällä kertaa aika vaikeita, mutta kyllä ne olisivat ihan tehtävissä olleet. Ekalla radalla tuli vain pari pientä virhettä, toisella vähän isompaa virhettä ja kolmas rata meni aika sähläykseksi. Olipahan muuten vähän European Open -tunnelmaa - kovat tuulenpuuskat saivat välillä siivekkeet lentelemään. Onneksi ei tapahtunut niin meidän radan aikana!

Ensimmäinen hyppyrata oli aikamoinen hyppy vaikeampien ratojen maailmaan. Olin aika kauhuissani jos ihan totta puhutaan. Loppujen lopuksi rata meni tosi hyvin ja olin tyytyväinen. Pari pientä virhettä tapahtui, ensin valssailin vähän Jedin eteen jolloin se haki hypyn takaakiertona. Olin kuitenkin ylpeä siitä kuinka sain improvisoitua pari sen jälkeistä hyppyä, virheettömästi joskin vähän epävarmalla menolla, olin kuitenkin suunnitellut vaihtavani puolta mutta nyt se jäi. Pitää oppia siihen, että keksii lennosta jotain, ties vaikka se ratkaisisi joskus paljonkin! Loppuradasta Jedi vielä vilahti ansaesteenä olleeseen putkeen, vaikka olin kyllä melko hyvin ajoissa ohjauksen kanssa ja sain Jedin huomion itseeni - se kyllä vilkaisi minua, mutta meni silti putkeen. Roisto! :D




Tokan radan alku meni tosi hyvin, sitten muuttui pelasteluksi ja lopulta kaaokseksi. :D Tällä radalla A oli kamalan ruma ja puomi hidas, mutta keinu tosi hyvä! Jedi ei tainnut tajuta että siinä on keinu, kun noinkin lujaa meni. Myös muutama käännös meni tosi kivasti, esimerkiksi ennen puomia ja keinun jälkeen. Ennen A:ta sen sijaan olin tuttuun tapaan myöhässä ja ohjasin lepsusti, joten Jedi lenkitti vähän Helsingin kautta...



Kolmas rata meni Jedin osalta ihan kuutamolla... Ainoa hyvä puoli oli ihan kivasti toiminut käännös muurilla ennen keppejä.



Mietin pitkään kisapaikalla mistä Jedin ihmeellinen käytös johtuu. Onko se liian huonossa kunnossa ettei jaksa kolmea rataa peräkkäin? Aiemmin keväällä ei ole ollut mitään ongelmaa siinä. Tuliko sille liian kuuma? Oliko sillä liian vähän aikaa palautua, kun kisat mentiin niin että ensin kaikki minien kolme rataa, sitten kaikki medien radat ja lopulta kaikki maksien... Vai oliko sillä jostain syystä huono olo, kun oli koppaansakin oksentanut keltaista vaahtoa. Kotiin kun päästiin niin tajusin että mistä varmaan eniten tuo haahuilu johtui, vaikka nuo edellä mainitutkin saattoivat vaikuttaa; meitä ennen starttasi juoksuinen narttu. Näin oli myös tuolla toisella radalla, mutta ehkä Jedi ei silloin haistanut tai huomannut asiaa, ja ehkä väsymys sai keskittymiskyvyn menemään helpommin.

Jedin on toki machomiehenä hankala vastustaa nartun tuoksua, mutta paras olisi tottua siihen. Tosin oli aika ikävää tuuria että starttasi juuri ennen meitä, todennäköisyys siihen oli aika pieni. Jatkossa täytyy varmaan antaa Jedille sylikyyti pois radalta, jos sen meno muuttuu ihan mahottomaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti