tiistai 11. elokuuta 2015

Kontaktit saavat hiukseni harmaiksi


Olen pyrkinyt pitämään agilityn määrän viikossa jokseenkin pienenä tai ainakin kohtuullisena, eli maksimissaan kaksi kertaa viikossa treeniä tai kisaa. Koska parina edellisenä viikkona on ollut kisoja, emme ole treenanneetkaan paljoa. Nyt oli yksi, ihana viikko jolloin emme kisanneet ollenkaan ja seuran treenitkin palasivat sopivasti kesätauolta.

Treenit eivät nyt kuitenkaan sujuneet niin auvoisesti kuin oletin. Olen jo aiemmin huomannut, että kisaaminen lisää Jedin intoa lajia kohtaan suuresti, kisoissa kun se pääsee aina tekemään niin pienen hetken eikä vire ehdi tosiaankaan laskea, kun vertaa treeneihin, joissa tehdään pitemmän kaavan kautta, hinkataan vaikeita kohtia ja niin edelleen. Kisarupeama näkyikin Jedissä valtavan suurena intona, joka oli paitsi hyvä, niin myös hieman... rasittava asia. :D Jedi taisteli lelusta hirrrmuisella innolla, mutta teki myös ihan ihme ratkaisuja, hakien esimerkiksi putkiin vaikka kuinka kaukaa ja ties mistä kulmasta. Tässä kun on nyt tulossa kisakautta niin pitää vähän tarkkailla Jediä - onko tiukka kisarupeama lainkaan hyväksi sen psyykelle...
 
Pelkkä Jedin innokkuus ei ollut treenien downside, vaan ne perhanan kontaktit jotka aiheuttavat harmaita hiuksia. Treenattiin vähän tiukkoja käännöksiä A:lta, ja parin toiston jälkeen Jedi tajuaa, että pitää olla tarkkana, ja alkaa tarjota pysäytystä. Ääääh... Jätin sitten treenin yhteen hyvään toistoon, toivottavasti se jäi hyvin Jedin mieleen. Toinen hankaluus on ollut koko esteen rytmittämisessä, Jedi on alkanut ottaa kolmansia laukka-askeleita alastulolla, mutta pistän sen pienten jumien piikkiin. Myös keinu on vaan niin pirun hankala este, ja viime treeneissä oli Jedin inhoama puukeinu mikä taitaa olla kaiken lisäksi aika vanha. Hiipimiseksihän se meni. Onneksi suht monella seuralla on alumiinikeinu, koska siinä Jedillä ei ole mitään ongelmaa. Saatiin sitten lopuksi tuolle puukeinullekin pari kivaa toistoa, hitaamman puoleista kylläkin.


Loman viimeisillä hetkillä ollaan myös mökkeilty ja mentiin pitkästä aikaa myös hiekkakuopille. Voi sitä onnea! Kun saavuttiin metsästä hiekkojen luo, kirmasi Jedi heti juoksentelemaan, ja kun hiekkaa lähtee valumaan alaspäin, se rupeaa hirmuisiin saalistusleikkeihin. Niin suloisen näköistä. :D Pitäisi ehdottomasti käydä tuolla vähän useammin, sillä paitsi että se on Jedille superhauskaa niin hiekassa juoksentelu on myös oivaa lihastreeniä.







Tällä viikolla Jedi pääsi sitten hierojalle ja selkähän sillä oli vähän jumissa. Nyt on kuitenkin ruoto auki ja toivottavasti A:llekin löytyisi helpommin rytmiä. Keskiviikkona treenit ja viikonloppu kisamerkeissä, ensin lauantaina talkoilemaan ja sunnuntaina kisataan. Tajusin vaan liian myöhään että talkoot kisoja edeltävänä päivänä ei liene lainkaan hyvä juttu, viimeksi ratahenkilönä toimittuani olin seuraavana päivänä kipeä niin jokaikisestä lihaksesta...

Uudistin myös blogin ulkoasua nyt piiitkästä aikaa - mieluusti saa antaa palautetta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti