sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Suorat mutkiksi


 Viime viikon treenit menivät osittain todella hyvin ja osittain todella huonosti. Mutta sellaista se aina välillä on. Molempia treenejä kyllä tarvitaan! Onnistumisia siksi, että pysyy motivaatio yllä ja vähemmän onnistuneita että tajuaa ne asiat mitkä oikeasti vaativat treeniä. Kontaktitreenit ovat todella kivalla mallilla nyt, nyt kun vain ehtisi treenaamaan tarpeeksi. Olisi paljon muutakin treenattavaa, esimerkiksi se että olen jokseenkin tajunnut ettei Jedi osaa kääntyä. Ei sille ole opetettu mitään siivekkeiden nuolemista vaan kaikki käännökset on menneet mun ohjauksen mukaan. Kyllähän sekin voisi toimia, mutta ei meidän tapauksessa kun on epävarma, aina myöhässä oleva ohjaaja ja kaahaamista rakastava, pitkälaukkainen koira. Lisäksi Jedille täytyy opettaa se että asiat suoritetaan loppuun. Esimerkiksi takaakierroissa Jedi ei kestä yhtään sitä jos lähden pois, mun pitäisi olla varsin kauan varmistamassa. Nyt ollaan tehty sellaista treeniä että lähetän Jedin takaakiertoon ja avustaja heittää lelun heti kun se on hyppäämässä. Vähitellen olen pystynyt jatkamaan matkaa aina vaan aikaisemmin. Kyllä tämä tästä! Jedi on onneksi nopea nappaamaan asioita.




Olen suorastaan yllättynyt itseni että heikkouksien tajuaminen ja pienet vastoinkäymiset eivät ole lannistaneet minua, vaan nyt on jopa enemmän treeni-intoa! Kai sitä on tajunnut että tässä on laji mikä vaatii duunia, kärsivällisyyttä ja huumorintajua. Aiemmin aivot olivat vähän jumittuneet siihen täydellisyyden tavoitteluun, liekö balettiajoilta peräisin. Agilityssä ei pysty baletin tavoin hinkkaamaan loputtomiin kunnes tuntuu että osaa, koska kyseessä on toinen elävä olento joka ei ymmärrä sitä että vain harjoittelemalla tulee paremmaksi, vaan luultavasti kyllästyy. On näissä lajeissa mielestäni jotain samaakin, nimittäin se että mitä paremmaksi tulee, sitä huonommaksi tuntee tulevansa! Toisin sanoen kun oma tietämys kasvaa, tajuaa kaikki ne harjoittelua vaativat epäkohdat, joita aiemmin ei ole huomannut tai edes ajatellut. Loputon suo, mutta ah, niin kiehtova.


 Perjantaina mulla alkoikin hiihtoloma eli Jedille tiedossa hieman enemmän toimintaa :) Ainakin käydään treenaamassa ja yhdet mätsärit keikistelemässä. Kaikista tärkeintä, nautitaan pitkistä lenkeistä. Epätavallisen leudon talven takia en ole oikein uskaltanut käydä jäällä lenkillä. Viime sunnuntai oli niin kirpeä pakkaspäivä että päätin mennä kokeilemaan, nämä kuvatkin siltä reissulta. Olisi jäällä varmaan voinut aiemminkin käydä, mutta parempi pelata varman päälle. Nyt on taas ollut plussan puolella niin en tiedä miltä järvellä näyttää, mutta jos ei sinne uskalla mennä niin ainakin käydään kunnon metsälenkeillä!



4 kommenttia:

  1. Kiva postaus, ja niin totta kyllä joka sana. Kauniita kuvia :)

    VastaaPoista
  2. Agility kiehtoisi minuakin, mutta aikaa vaan ei tässä lapsiperhearjen keskellä ole harrastaa lajia täysipainoisesti, niinpä tyydymme vain silloin tällöin käymään muuten vaan vähän "leikkimässä" agikentällä ja omia esteitä hyppyyttelen. Mukava seurata Bellan velipojan kehitystä tämän lajin parissa!

    Ja onpa kyllä niin komea poika Jedi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle ainakin agilityssä tärkeintä on se että meillä molemmilla on kivaa yhdessä, varmasti Bellakin nauttii yhdessätekemisestä tapahtui se kuinka säännöllisesti tai epäsäännöllisesti tahansa :) Jedi kittää kehuista ja laittaa siskolle terveisiä!

      Poista