maanantai 2. kesäkuuta 2014

Massankeräys alkakoon

Kesäloma alkoi ja aikaa on tuhlattavaksi asti. Niinpä voin suunnitella tarkkaan, kuinka kummassa saada tuon piskin lihasmassaa suuremmaksi ja tasapainoisemmaksi. Toispuoleisen raukan toinen takajalka alkaa saada lihaksia, kun toinen on vieläkin täysi rimpula. Olen nyt tarkkaillut tätä tilannetta ja miettinyt mistä se johtuu, ero jalkojen välillä kun on aika huomattava. Remmilenkeillä katson tarkkaan että Jedi kulkee suurin piirtein yhtä paljon sekä oikealla että vasemmalla puolellani. Olen tarkkaillut, kumpaa jalkaa se nostaa kun se merkkailee, mutta mielestäni se käyttää kumpaakin jalkaansa tarkoitukseen aika lailla tasapuolisesti. Viileiden säiden tullessa Jedille on alkanut ruoka maistua merkillisen hyvin, nyt vain koputellaan puuta ja toivotaan että sama jatkuu, lihasten kasvun kannalta olisi oikeastaan välttämätöntä että se syö kunnolla.

Millä eri tavoin aion tätä massatavoitetta toteuttaa? Olen nyt suunnitellut että
  • joka päivä temppuilua tasapainotyynyn päällä (esim. asennonvaihtoja, tasapainoilua kurreasennossa ym.) sekä muita temppuja, kuten peruuttelu ja etutassut laatikon päällä pyöriminen
  • mieluusti ainakin nelisen kertaa viikossa vapaana metsässä, paljon vaihtelevaa maastoa
  • kerran viikossa kuntoilua hiekkakuopilla, mäkeä ylösalas hitaasti ravaten (laukalla unohtaa jalkansa ja menee täysin sen vahvemman varassa)
  • agitreenit viikoittain
  • lepopäivä kerta viikkoon
  • juoksemista/nopeaa ravia pururadalla tai vaihtoehtoisesti rullaluistelua asvaltilla (jälkimmäinen on itselleni mieluisampi vaihtoehto, kun ei tarvitse minun kuntoilla niin paljoa, mutta toki yritän välttää liikaa juoksuttamasta kovalla alustalla)
  •  rasvaista ja proteiinipitoista ruokaa
  • ehkä hommaan myös dobo-kamat kotiin, tässä kompastuskivenä ainoastaan raha
 Tietysti täytyy pitää mielessä että Jedi on kovin nuori ja antaa aikaa, siitä ei tule muskelimasaa viikossa. Toivon erityisen paljon että se saa myös rasvakerrosta, ei ole kovin kivaa silitellä sitä kun kylkiluut ja selkäranka tuntuvat niin selvästi...

Ja vielä vähän yleistä löpinää: tänään päästiin pitkästä aikaa meidän normi agitreeneihin, niistä juttua myöhemmin kun saan videota. Ootan innolla kesää kun on aikaa treenata ihan rutokseen. Odotin innolla myös tokotreenejä, mutta vastahan tajusin että huomenna ei ole treenejä tokokokeen vuoksi ja sitä seuraavalla viikolla emme pääse kun menen kuitenkin mieluummin agimölleilemään. Silloin olisi juuri ollut ohjelmassa hyppy, se kun on ainoa aloliike joka ei ole vielä aluillaankaan :( Päästään kuitenkin muutama kerta tokoilemaan ennen tokon kesätaukoa. Pitää sitten itsenäisesti treenailla ahkerammin.

Tällä viikolla tapahtuu myös jotain poikkeuksellista, kun Manu tulee meille vuorokaudeksi hoitoon. Saa nähä millainen meno on pojilla, normi lenkeillä ne nimittäin rälläävät tähän malliin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti