torstai 13. maaliskuuta 2014

Here comes the sun




Kevät ja aurinko ovat paljastaneet itsensä!! En vaan tahdo uskoa sääennusteita että kohta sataisi vielä lisää lunta, vaan toivotaan että ihanat auringonpaisteet jatkuisivat. Ei ole mitään ihanampaa kuin lenkkeillä kauniissa säässä.

Varsin aurinkoisia uutisia saatiin myös tiistaina hierojalla: ei ollut Jedissä yhtään isoa jumia, vain oikean olan kohdalta oli kireytynt ja se oli alkanut levitä jo vähän selän puolellekin. Tiedän tosin tarkalleen, mistä se on tullut; yhtenä päivänä Jedi tahtoi leikkiä Teräsmiestä ja metsässä kiipesi sellaisen ehkä metrin korkean kiven päälle ja hyppäsi sieltä alas, tietysti alastulossa kaaduten. Onneksi sitä ei näyttänyt sattuvan, eli lihakset vaan vähän siitä jumiuituivat ja kireyskin saatiin nyt pois.

Toisaalta Jedin lihasmassakaan ei ollut paljoa viime kerrasta kasvanut. Se vaan taitaa olla vielä niin kesken, vaikka pienikokoinen onkin ja siksi voisi kuvitella sen olevan jo "valmis". Lihaksia yritetään koko ajan kasvatella, mutta uskon että ne sieltä iän myötä tulevat. Pitää vaan jumppailla tarpeeksi, käydä niillä sorakuopilla, uimassa, doboilla sun muuta. Nyt aloitettiin jo kunnon metsälenkillä ja kaverin kanssa painimisella, eli käytiin Kassulla kylässä. Kyllä oli pojilla varsin lennokkaat leikit.

 



 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti