tiistai 6. elokuuta 2013

Lihaksistoa kuntoon

Nyt on Jedi saanut sitten kokovartalohieronnan (kelpaisi minullekin). Se oli yllättävän jumissa, toissa treeneissähän Jedin sinne käskettiin mennä mutta kun viimeksi se oli aivan normaali niin ehdin jo ajatella että onko sinne meno ihan turhaa. Sain myös hierojalta paljon hyvää tietoa, että ei kyllä todellakaan ollut turha reissu.

Eniten Jedi oli jumissa rintarangan ja lantion alueelta. Hieroja sanoi että yllättävän jumissa näin nuoreksi koiraksi - todennäköisimmin se on satuttanut itsensä kavereiden kanssa painiessa, kaadutessa, pudotessa vaikkapa sohvalta tms., alkanut sen takia varoa liikkumistaan ja siten saanut lihakset jumiin. Toinen oli vähän tuskissaan siellä, vinkui ja yritti hammastella, mutta nyt on kuitenkin jumit auki, varmasti parempi olla. Hieroja myös sanoi että Jedillä on kovin vähän lihaksia, ts. ne ovat aika heikot. Se johtuu osittain siitä että se on vielä niin kesken eikä saanut vielä massaa, mutta myös siitä että kun se syö niin huonosti. Välillä se syö hyvin, kupin aina tyhjäksi, välillä se syö vain puolet ja välillä vain nyrpistää nenäänsä. Vaikka samaa ruokaa sille tarjotaan, tietysti lihan laatua vaihtelen aina. Huoh. Sain ohjeeksi pitää sitä paljon vapaana, metsissä, ja pistää sitä tasapainoilemaan kivillä ja kannoilla.

Ainiin, tänään käytiin myös mätsärissä, kotiin saatiin vain sininen nauha. :D Viime viikolla käytiin myös Haminassa, sieltä sentään punainen nauha muttei sen enempää menestystä. Meidän menestysputki on nyt menossa vähän laskusuuntaan, johtunee siitä kun tuo ei oikein jaksa kuunnella minua ja katselee vain muita koiria ja teineilee muutenkin. Tietystikin nyt kun on kesä niin on enemmän osallistujia ja näin ollen myös vähemmän mahdollisuuksia päästä sijoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti