Jedi on tosiaan alkanut ihan pitää uimisesta. Se ei itsekseen innoissaan juokse veteen, mutta tulee ihan omin avuin jos minä menen uimaan tai jos sille roiskii vähän vettä kannustimeksi. Ollaankin käyty jo parin viikon ajan melkein joka päivä uimassa, joskus kaksikin kertaa, onni on koirille sallittu ranta parin sadan metrin päässä! Toki myös mökillä meillä on ihan oma uimaranta, mutta siellä on ikävä, mutainen ja jyrkkä ranta, joten Jedi ei siellä oikein tykkää uida. Olen sitten laiturilta nostanut sitä veteen. Olen huomannut ihan selkeän eron Jedin takakoivissa entiseen - uiminen on tosiaan tehokasta treeniä!
Ollaan edelleen mökkeilty ahkerasti, joten kun lähellä oli markkinat niin päätin viedä Jedin sinne vähän ihmettelemään menoa ja sivistymään ettei siitä tule ihan pellossa kasvanutta. Ja jälleen kerran täytyy todeta, että Jedi yllätti minut erittäin positiivisesti! Oli paljon hälinää mutta se käyttäytyi ihan niin kuin oltaisiin oltu normaalilla lenkillä. Ei välittänyt mitään ihmisistä tai muutamista muista paikalla olleista koirista. Ja tosiaan tarkoitan sitä ettei välittänyt yhtään, sillä muutamat ihmiset tulivat ihastelemaan ja olisivat tahtoneet rapsutella Jediä, mutta tämä oli kuin ei olisi huomannutkaan, vähän saattoi haistella ja sitten unohti kokonaan, alkoi haistella maata. Tällaiseksi minä kyllä ymmärränkin sanan pidättyväinen, mutta ihmetyttää kovin kun aiemmin Jedi on kuitenkin ollut sellainen että ottaa ihan mielellään vastaan rapsutuksia tuntemattomiltakin. Eipä tämä minua haittaa, helpottaahan tuo tavallaan väkijoukossa olemista.
Ylpeänä markkinoilla! |
In the meantime me aiotaan treenata ahkerasti! Tässä viimesimmästä treenistä videota, tehtiin siis ihan vaan muutama toisto keinua ja that's it. Kuten näkyy, Jedi pysähtyy juuri ennen kontaktia ja odottaa siinä keinun laskeutumista, jos se menisi ihan päähän asti niin se laskeutuisi nopeammin. Mutta ainakin Jedi koskee aina myös kontaktipintaa eikä sitten loikkaa tuolta suoraan maahan, eikä kyllä ole ongelmana lentokeinukaan... Mielestäni positiivista on myös se ettei Jedin suoritus enää muutu treenin aikana, aiemmin se alkoi himmata kun oltiin muutama kerta tehty kun se tajusi että tämä on tosiaan se tyhmä este. Siltä osin se on jo varma. Myöskään Jedi ei tee sitä että hyppäisi puolivälissä pois vaan menee kuitenkin aina, vaikka sitten hitaasti. Ja aika hyvin se hakee jo kauempaakin ja kestää myös takaaleikkaukset :)
Osaisitkohan kertoa että voiko koiraa hieroa koiran ollessa seisaaltaan ettei makaa kyljellään?
VastaaPoistaVähän aikaa sitten olin luennolla, jossa opeteltiin koiran kotihierontaa ja meille painotettiin sitä että tärkeintä on että koiralla on hyvä olla, eli sitä ei laiteta mihinkään tiettyyn asentoon vaan koira saa olla kuten tahtoo. Eli kyllä sanoisin että voi hieroa, mutta varmaan on tehokkaampaa hieroa lihaksia kun ne ovat ihan rentoina eli siis niin että koira makaa.
Poista