sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kesä hiljan tulee

Aurinkoisista säistä ollaan saatu nauttia ilmeisesti koko Suomessa viime päivät. Voi kunpa aurinko pysyisi täällä vielä pidempäänkin!




Niin ihanaa kuin auringonpaiste onkin, niin sillä(kin) on omat huonot puolensa. Meidän treenihallithan ovat entisiä kasvihuoneita eli kun aurinko paistaa, lämpötila nousee hyvin nopeasti ja tehokkaasti. Eilen käväistiin Maiju Korhosen koulutuksessa ja oli aivan kesäinen fiilis kuumuuden vuoksi. Jedistä näki, kuinka kevään ensimmäinen kuuman ilman treeni vei tottumattomuudesta johtuen mehuja, mutta tosi hienosti Jedi tsemppasi. Rimat oli ihan vaan 25 cm.

Oli joka tapauksessa todella mukava koulutus! Mitään ihan maatamullistavaa en oppinut, mutta sellaisia pieniä huomioon otettavia asioita. Ja loppujen lopuksi ne pienet asiat muodostavat yhdessä suuren kokonaisuuden. Todella kivoin fiiliksin lähdettiin pois, ai kamala kun harmittaa ettei saatu yhtään videolle menoa.

Suurin piirtein tällainen rata oli.

Melkein päästiin koko rata läpi, mitä en kyllä todellakaan kuvitellut tapahtuvan kun ratapiirroksen näin - se vaikutti niin hankalalta. Todellisuudessa se oli kyllä juuri sopivan haastava, meidän osaamisen ylärajoilla. Ei kuitenkaan mitään nollatulosta haettu, vaan tehtiin pätkissä. Alku sujui yllättävän hyvin, pystyin olemaan lähellä kolmosta ja kakkoselle riitti pelkkä tönäisy ja liikkeellelähtö. Ei varmasti olisi tällainen itsenäisyys onnistunut pari kuukautta sitten! Nelosen jälkeen Jedi tahtoi kaarrattaa ja sen jälkeen hakea vitosta takaakiertona. Loppujen lopuksi paras vaihtoehto oli nelosella vastakäännös, mitä Maijukin alussa vähän epäili, kun siinä jäi vähän pyörimään paikalleen, mutta Jedi kaipaa aina välillä tilaa suorittamiseen niin paikallaan pyöriminen ei haitannut lainkaan. Kutosella saksalainen joka toimii kyllä, kunhan muistan heti kun Jedi irtoaa takaakiertoon näyttää jo vastakättä. Kepeillä tein takaaleikkauksen ja siinä Jedi kaipasi myös riittävästi tilaa hakeakseen oikean välin. 10-11 välistäveto oli aika hankala, etenkin kun se välistäveto on edelleen niin pirun hankalaa sekä minulle ja Jedille, mutta lisähaastetta toi vielä pitkä vienti ja kova vauhti. Kyllä se sitten suurinpiirtein sujui kunhan muistan vetää tarpeeksi voimakkaasti ja pitää katseen Jedissä. Oikean putkensuun löytymiseen ei kyllä ollut toivoakaan... Sieltä puomille oli aika simppeliä, 14-15-16 sujui valssaillen. 21 tein niistosokkarin, joissa mun vaan täytyy malttaa odottaa että Jedi lukittaa hypyn, muuten sille iskee uskonpuute ja minun lähtiessä liikkeellä se jättääkin hyppäämättä. Tästä päästiin vielä kaksi seuraavaa hyppyä, sitten Jedi alkoi olla jo niin väsynyt ettei ollut järkeä enää jatkaa.

Toivottavasti nyt alkaa välistävedot, saksalaiset ja niistosokkarit toimia vähän varmemmin! Saksalaisessa ja niistosokkarissa käy usein niin että Jedi menee kokonaan ohi tai kieltää, tähän sain neuvoa että siitä vain pysähdyn ja vaadin hyppäämistä jotta Jedi tajuaa että se hyppy täytyy oikeasti mennä. Aiemmin olen vain ottanut uudestaan parin esteen takaa, eikä Jedi tai koira ylipäätään välttämättä silloin tajua mikä meni ensimmäisellä kerralla pieleen. Maiju sanoi että Jedi on kyllä todella älykäs, se tajusi melkein heti mikä meni pieleen ja hyppäsi sitten. Nyt vain kaikkia vinkkejä toteuttamaan niin eiköhän meidän menoon tule taas lisää varmuutta :)

2 kommenttia: