tiistai 5. elokuuta 2014

Melkein paras

Käväistiin tänään jälleen mätsärissä ja taaskin oli hyvin paahtavan kuumaa. Onneksi tällä kertaa mätsäripaikalla oli todella hyvin varjoa niin ei ihan yhtä tukalaa ollut. Kouvolassa oli samana päivänä kaksi mätsäriä joten paikalla ei ollut todellakaan paljoa porukkaa. Pienissä koirissa oli vain kuusi osallistujaa. Missään luokassa ei koirien vähyyden vuoksi jaettu nauhoja vaan sijoitettiin vain neljä parasta.

Jedille on tainnut vihdoin valjeta esiintymisen salat ja tulla oikeasti sitä järkeä päähän, se esiintyi nimittäin taas äärimmäisen hienosti. Minun ei tarvinut edes käskeä sitä seisomaan, vaan se tuli siihen eteeni napottamaan ihan itsekseen. Myös ravaaminen meni hienosti ja häntäkin pysyi jopa matalalla. Ja niinhän siinä kävikin että me voitetiin pienet koirat! Varsin huisia, kun ei olla kuitenkaan koskaan voitettu koko luokkaa ts. punaisten kehää, aina kun ollaan sijoituttu ensimmäiseksi niin se on ollut sinisten kehässä.

Pienten kehästä piti sitten mennä ihan suoraan BIS-kehään, jossa oli meidän lisäksi vain kaksi osallistujaa, pentujen ja isojen voittaja. Yleensähän on enemmän kun luokista tulee sekä sinisten että punaisten voittaja. Jälleen kerran oli meillä vähän huonoa tuuria, sillä ne kaksi muuta koiraa olivat sileäkarvainen noutaja ja gordoninsetteri, ja niinhän siinä kävi että Jedi kuumui muiden vauhdista kun yhdessä juoksutettiin ympäri. Tässä vaiheessa sen pää pysyi sen verran kasassa että se pysyi ravilla, mutta huh kuinka kovaa se tahtoikin mennä! Mentiin ihan samaa vauhtia kuin nuo isommatkin koirat. Pentu sijoitettiin kolmanneksi ja meidän täytyi jäädä vielä seisomaan ja ravaamaan. Siinä vaiheessa Jedi väsähti totaalisesti, vinkui kun piti seisoa paikallaan. Mentiin vielä kahdestaan kehä ympäri ja yleisö taputti kannustukseksi, ja Jedihän tunnetusti innostuu taputuksesta eli ympäri mentiin laukaten ja haukkuen. Toinen sija ei siis tullut yllätyksenä. Mutta mun mielestä Jedin väsyminen oli ihan ymmärrettävää, se ei saanut levätä ollenkaan kehien välissä ja oli hurjan kuuma. Ylpeä olin pikkupiskistä!

4 kommenttia: