keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Pienet, isot, kevyet, raskaat, pystyt, lupat...


Lauantaina käytiin siis laittamassa korvia kuntoon.


Ilme kertoo suhtautumisesta autoiluun.
Ensin niihin pistettiin hieman haavateippiä tukemaan rustoa ja näin ollen korva hieman nousisi, lisäksi laitettiin "silta" niiden väliin jotta niitä saataisiin niitä vähän parempaan asentoon; ei niin että ne roikkuvat sivuilla. No, tämä henkilöhän pisti ne oikein hienosti ja laittoi liimat vain niihin pisimpiin karvoihin, jotta korvat näyttäisivät siistiltä erkkarissa. Kun päästiin kotiin, irtosi liimaus toisesta korvasta ja meidän täytyi laittaa ne uudelleen - harmi vain että liimaa tuli hieman tujusti ja toinen korva sojotti tohon otsaviiruun päin, eli oli hieman vinossa...

Tänään sitten otin sen sillan pois, mutta annoin teippien olla (varmaan olisin saanut hieman koloja käteen jos olisin niitä ryhtynyt repimään, ovat vielä sen verta tiukasti kiinni). Toinen korvahan sitten oli vinossa ja toinen vielä vähän turhan raskas,  joten liimasin ne vielä ulkoreunoista kiinni. Nyt ne näyttävät minun mielestäni aika kivalta! Paitsi että meidän huonoista liimaustaidoista johtuen liimaa tuli hieman liikaa ja nyt toisessa korvassa on pieni kalju kohta... mutta onneksi tuon korvakarvat kasvavat nopiasti.
Nonii, anna nyt se perhanan herkku.

Ymmärrän kyllä, että ainakin ei-sheltti-ihmisten ja vähintäänkin ei-koiraihmisten korvaan kaikki tämä kuulostaa aika rajulta. Tuntuuhan se itsestänikin vähän pöllöltä, mutta loppujen lopuksi se ei ole kovin suuri vaiva eikä se koirakaan siitä oikeasti kärsi. Ainakin jos liimauksen tekee oikein, eli niin että ilma kuitenkin kiertää.

Aika ajoin on shelttipiireissä keskustelua pystykorvaisuuden sallimisesta, sillä niin monet sheltit päättävät ryhtyä pystykorviksi ja sitten niitä korvia liimataan. Suuri osa shelteistä on varmasti "feikkikorvia" eli niiden asenoa on muokattu liimamalla. Siksi monet kannattavat pystykorvaisuuden sallimista ja tämän hölmöilyn lopettamista - onhan esimerkiksi bordercollieilla sallittu sekä pystyt että puolipystyt korvat.

Pitäisikö sitten kaikennäköiset korvat sallia? Onhan näitä raskaskorvaisiakin jonkin verran ja yhtä lailla niitäkin joudutaan liimaamaan ja muokkamaan. Toisaalta kun ajattelee, ei shelteillä olisi enää yhtä tunnuspiirrettä, taittokorvia. Onhan sekin suuri osa sheltin ilmettä. Ehkä on kuitenkin parempi pitää rotumääritelmä tällaisena, ja tehdä sitä pientä hölmöilyä. Tämä on ehkä vähän typerä argumentti, mutta on sitä pahempiakin tapauksia - joillakin roduilla korviin kiinnitetään kymmensenttisiä tai ne teipataan kaulan alta kiinni. Siihen verrattuna shelttien korvien muokkaus on melko pientä, se on vain jostain syystä noussut pinnalle.

1 kommentti:

  1. Olipa kiva löytää taas uusi shelttiblogi :) Meillä siis 10 vk Noppa-poika, myöskin trikki kuten Jedikin. Erityisen iloinen oon Jedin kasvugalleriasta -kiva nähdä, minkä ikäisenä koira alkaa muistuttaa jo aikuista!

    Me ollaan uusia sheltti-ihmisiä (mulla on ollut aiemmin lapinkoiria, joita ei tarvi puunata mitenkään) ja ollaan kovasti kotona keskusteltu tästä korva-asiasta, varsinkin kun Nopan toinen korva alkaa jo sojottaa vähän turhan pystyssä. Mielenkiintoista lukea tätä sun pohdintaa asiasta! :)

    VastaaPoista