torstai 1. toukokuuta 2014

Mahtava fiilis

Agility on mahtavaa! Maanantaina mentiin ohjatuissa tuota rataa, ja tehtiin se nollana useampaan otteeseen :) Pakkovalssit, leijeröinnit ja irtoamiset sujui ihan mahtavasti. Yksi tyhjä hyppy siellä nimenomaan siksi että sen takaa leijeröintiin niin nelosputkeen kuin vitoshypyllekin. Tehtiin myös paria erilaista variaatiota samoilla esteillä, niihin kuului mm. putkijarru. Sitä ei olla Jedille opettamalla opetettu, kun sen irtoaminen on ollut aiemmin kehnonpuoleista, ja sellaset kohdat missä sitä käytettäisiin niin ollaan vaan kestetty niitä hirmuisia kaarteita :D Tällä kertaa Jedi kuitenkin reagoi heti täällä, täällä -huutoihin ja teki siis käytännössä putkijarrua! Ja tosi hienosti! Pitää joskus vielä opettaa tiukemmat käännökset, kun mitä luultavimmin pelkkä huutelu ei tule aina toimimaan, mutta se saa vielä vähän odottaa. Jedi on vihdoin alkanut irrota aika kivasti, niin en tahdo ottaa riskiä että se hajoaa.

Nyt joudutaan toukokuun ajan pitämään taukoa ohjatuista treeneistä. Itselläni on nyt niin kiireistä aikaa balettiharkkojen kanssa, kun valmistelemme esitystä. Vaikka ihan pikkiriikkisen harmittaa, niin täytyy kyllä todeta että tauko tehnee ihan hyvää ja keskitytään tokoon tämä kuukausi! Tosin saatan omatoimitreeneissä käydä (kuten tänään) ja onhan meillä yhet möllikisatkin tulossa.

Tänään siis käväistiin hallilla. Koska ohjatuissa pystytään aina harjoittelemaan rataa, niin keskityn näissä omissa treeneissä yleensä vain estetekniikkaan tai ohjauskuvioihin. Tänään menin puomia, rengasta ja kolmen hypyn kanssa takaaleikkausta, takaakiertoja, ennakoivia valsseja ja päällejuoksuja. Mira otti kuvia - kiitos siitä. Ihan kiva saada välillä myös pysäytettyjä kuvia, vaikka videot ovatkin tärkeitä. Mutta vähän erilaisia muistoja aina välillä.




Tässä on juuri tapahtumassa onnistunut takaaleikkaus! Läpimurto!
 Rengas meni tänään poikkeuksellisesti tosi hyvin. Ainoastaan kerran ~10 kerrasta Jedi meni kehikosta, mutta sekin taisi mennä oman ohjaukseni piikkiin, kun sekoilin jotain ihmeellistä je Jedi vähän hämmentyi.

 Oon aika ylpeä Jedin puomisuorituksista, se menee nykyään laukalla ihan loppuun asti, pysähtyy hienosti ja lähtee vasta kun sanon luvan. Tänään se meni myös tosi itsenäisesti, pystyin jäämään taakse mutta silti löytyi oikea paikka. Jes!

2 kommenttia:

  1. Upean näköistä menoa! Komea Jedi :) (se on livenäkin hirveen komea, avolle sitä Imatralla hehkutin kovasti ja avokin tykkäs. En vaan ehtiny (enkä lopussa ees muistanu enää...) tulla moikkaamaan)

    Varmasti ihan hyvä juttu pitää välillä taukoa jostain harrastuksesta, niinkuin sanoitkin. On aikaa puuhata muuta ja kasvattaa entisestään omaa ja koiran motivaatiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jedi kiittää kovin! :) Saa tosin nähdä kuinka absoluuttiseksi tämä meidän tauko jää. Olisi toukokuussa tulossa valmennus ja kun on ne möllikisat ja ehkä sitä voisi kanssa käydä itsekseen hallilla... :D

      Poista