lauantai 1. helmikuuta 2014

Joskus jotain suunniteltua

Tänään suunta oli agilityhallille kera Miran ja Manun. Kerrankin olin jo päättänyt, mitä tehdä - pientä ympyrää kahdesta putkesta ja neljästä hypystä. En tosin etukäteen suunnitellut, mitä kaikkea siinä tehdä, mahdollisuuksiahan olisi vaikka kuinka. Mentiin sitten vähän fiiliksen mukaan. Ajattelin keskittyä juuri irtoamisen harjoitteluun, sitä on paras treenailla vapaavuorolla kun voi tehdä tällaisia helppoja pikkujuttuja. Ohjatuissa kun keskitytään enemmän uuden oppimiseen ja erilaisiin ratoihin.

Jedi ei ihan niin hyvin irronnut kuin olisin toivonut, se tarvitsee vieläkin sitä että linjaan sitä vahvasti seuraavalle esteelle. Parannusta on kuitenkin vähän ajan takaiseen.


Yksi kaarros vähän paukkui, olisi kai pitänyt kutsua Jediä jotta se olisi tiennyt missä olen. Ehkä myös Manu veti sitä menemään väärään suuntaan kun se odotteli tuolla puolen hallia :D Yksi valssi tuli myös liian myöhään, mutta sain sen kuitenkin pelastettua. Tehtiin kuitenkin "nolla" ;) Tärkeintähän kai on että ymmärrän mikä meni vikaan, olisi vaan niin kiva jos saisi useammin treenejä videolle. Eniten silmään pistää tuo minun sipsuttelu, jäi kai jokin balettimoodi eilisistä tanssitreeneistä :D Pitää siihen kiinnittää jatkossa huomiota.

Naksuttelin Jedille myös rengasta kun se ei vieläkään ymmärrä sen syvintä olemusta jos ei ole estettä sivulla. Aluksi se pyöri ympyrää renkaan ympäri, menemättä vahingossakaan siitä mistä pitäisi. Kyllä se vähän ajan päästä ymmärsi, mistä saa palkkaa ja mistä ei ja kyllä me eteenpäin päästiin. Valmis se ei kyllä vielä ole pitkään aikaan.

Näin on kaverukset vuodessa muuttuneet. Ainakin nykyään osataan katsoa kameraan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti