sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kehissä kiertelyä ja huonoja uutisia

On jäänyt näyttelyhommien treenaaminen unohduksiin viime aikoina, joten oli oikein hyvä että lauantaina oli mätsäri, kun sunnuntaina matkasimme Vantaalle koiranäyttelyyn. Pitkästä aikaa Jedi oli pennuissa ja pitkästä aikaa oli pienet ja isot pennut erikseen. Parikehässä tuomari ei osannut päättää, joten saimme molemmat punaisen ja nauhakehässä sijoituttiin sitten neljänsiksi. Tosin punasen saaneita ei ollutkaan kuin kuusi, mutta sijpituttiin silti! :) Varsin mukavasti Jedi menikin, vähän kääntyili takaa tulevaa kohti ja kun yhdessä mentiin niin innostui liikaa, mutta vähemmän kuin yleensä. Pentu mikä pentu, ainakin mieleltään!

Sunnuntaina sitten suunnattiin tämän vuoden viimeiseen näyttelyyn. Tuomarina oli ihana ja mielettömän mukava, mutta aika tiukka Elena Ruskovaara. Junnu-uroksia oli seitsemän ja Jedi sai EH:n. Kaikki muut saivat H:n tai hylätyn joten me voitettiin kilpailuluokka! Jee! :) Olin aatellut että olisi hauskaa jos joskus sijotuttaisiin ykköseksi, kun nyt on Jedi ollut toisena, kolmantena ja neljäntenä kaksi kertaa. Tähän on kiva päättää tämän vuoden näyttelyt ja yrittää uudellen ensi vuonna!

Hyvä sukupuolileima ja mittasuhteet. Keskivahva luusto. Solakka runko. Vähän lyhyt lantio. Häntä voisi olla liikkeessä tyylikkäämpi. Niukka eturinta. Tarpeeksi kaulaa. Varma-asentoiset korvat. Vaaleat silmät. Hyvin maskuliininen pää. Liikkeet tarvitsevat aikaa. Liikkuu reippaasti ja askeleessa tarpeeksi joustoa.


Näin hurmataan tuomari!

Erkkarin arvostelussa lukee että pyöristää ylälinjaa liikkeessä. Sitä ongelmaa ei taida enää olla! :D




Kehän jälkeen tehtiin päivän hyvä työ, ja Jedi luovutti verinäytteen Hannes Lohen koirien geenitutkimukseen. Voi että kun tuo koira oli ihana, rauhallisesti vain istui kun piikki jalkaan työnnettiin :) Mutta kun näyte oli otettu, verta silti valui Jedin jalasta eikä se meinannut tyrehtyä... Eihän siitä yleensä vuodoa ollenkaan verta kun otetaan verikoetta. Paikalle kutsuttiin eläinlääkäri, ja kyllä se sitten noin kymmenen minuutin päästä lakkasi. Meidät passitettiin menemään pieneläinklinikalle tutkimuksiin, koska kyse voi olla jostain verenvuototaudista tai häikästä veren hyytymistekijöissä. Sanottiin tosin myös että voi johtua ihan vaan nuoresta iästä, toivotaan niin. Olen kyllä ehtinyt pahimpia mahdollisuuksia miettiä päässäni... :( Mutta onneksi tapahtui nyt kun oli eläinlääkärikin paikalla, eikä metsälenkillä. Tai niin että Jedi olisi joutunut leikkaukseen! Nyt mennään mahdollisimman pian eläinlääkäriin niin saan mielenrauhan.

Ja jottei jäisi liian synkät ajatukset, on tuo vaan aika <3 Se on vaan perusluonteeltaan niin kiltti. Se vihaa suihkua, mutta pysyy paikallaan kiltisti. Kynnet saa leikattua kun käsken sen istumaan, eikä se edes yritä vetää tassuja pois. Verinäytteen otossa, jalan vuotaessa se istui kiltisti paikallaan, kun minä olin vieressä itku kurkussa valmiina pyörtymään. Mätsärissäkin se totteli kiltisti minua, vaikka mätsäri oli treenikentällämme. Palikat pysyi päässä ja se tajusi että nyt tultiin tekemään jotain muuta, vaikka aluksi olikin innoissaan.

6 kommenttia:

  1. Voi ei! :O Toivottavasti ei oo mitään verenvuototautia. Tai jos on, niin saadaan kuriin! Todellakin hyvä, että ei tapahtunu just jossain missä ell ei olis ollu paikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan parasta... Eläinlääkäristä saa sitten mielenrauhan!

      Poista
  2. Minkä kokonen se sun kangashäkki on ku ostit vissii uuen?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitat on 70 x 52 x 52, taitaa useimmissa merkeissä olla L-koko.

      Poista
  3. Voi jedi :( Paranemishalit t. Manu

    VastaaPoista