sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Torstaina lähti kisailmo meidän ensimmäisiin kolmosten kisoihin. Jaiks. Startataan kaksi rataa ensi viikon lauantaina Orimattilassa. Vähänhän se pistää jännittämään, mutta mennään sinne vain kokeilumielessä ja treenaamaan. Pitää vaan tottua ajatukseen että mitä todennäköisimmin meillä kestää suhteellisen kauan että saadaan kolmosissa aikaan nollaratoja, kun edelleen olen itse kisoissa ihan että täh ja Jedi vaan tahtoo kirmata kovaa... Lisäksi Jedi ei edelleenkään osaa oikein kääntyä, ainakaan kovassa vireessä ja vauhdissa. Kontaktit sentään ovat olleet treeneissä ihan suhteellisen kivalla mallilla, että jos vaikka saisi joskus kisattua ilman että tarvii niistä stressata!

Treenailtu ollaan ihan rennosti mutta aika tehokkaasti. Tänään käytiin Kokkosen Tuijan koulutuksessa. Ongelmana oli taaskin tuo perhanan kääntyminen, sekä sitten välistäveto kovasta vauhdista. Kun asiat sujuu matalassa vireessä moitteetta, oletan että se onnistuu aina... Takapihalla ollaan treenailtu välistävetoja ja serpentiinejä ja kaikennäköisiä käännöksiä mitä kolmella esteellä saa aikaan, eikä esimerkiksi välistävedoissa minun ole tarvinnut kuin vähän vetää kädellä. Eihän se tietenkään radalla onnistunut. Noh, saatiin kuitenkin vinkkiä kuinka niitä kaarroksia saisi kohtuullisemmiksi, pitää ainakin sitten kisoissa kokeilla. Noin muuten tuntuu että pitänee oikeasti opettamalla opettaa Jedi nyt vihdoin kääntymään ihan sanallisella käskyllä eikä niin että minun täytyy suurin piirtein hyppiä yhdellä jalalla tai tehdä kärrynpyöriä ettei se kaarrattaisi ties missä. Pitäisi myös oikeasti saada se tulemaan ohjauksiin ja myös lähelle minua, esimerkiksi niistoissa se ei tunnu välittävän mitään mistään käsistä joilla yrittäisin ohjata.



Treenaamisen ohella ollaan nähty koirakavereita, rentouduttu ja uitu. Jedi suostui tässä yhtenä iltana jo uimaan, eiköhän kohta se uimisen riemu muistu kunnolla mieleen! Aluksi kun menin itse veteen ja houkuttelin Jedin kahlaamaan niin pitkälle kun se vain suostui ja siitä sitten varovasti, en pakottamalla, vähän vedin kaulapannasta tulemaan niin sehän lähti uimaan. Myöhemmin se sitten tuli jo ihan itse. Jedi myös rakastaa hakea järvestä kaislanpalasia joita heittelen ja sen jälkeen se tuo ne minulle revittäväksi, ja sehän taistelee niistä aina ihan kunnon apinanraivolla! Pitäisiköhän ottaa niitä treeneihin mukaan... :D



2 kommenttia:

  1. http://sheltt.blogspot.fi/2015/07/liebster-awards-discover-new-blogs.html Haaste teille! :)

    VastaaPoista
  2. Mekin haastettiin teidät - http://kaaponagi.blogspot.fi/2015/07/haaste-hankokuvin.html

    VastaaPoista