lauantai 15. marraskuuta 2014

Melko hyvä hylky ja vähän nolo hylky

Ihan turhaan epäilin Jediä kun maanantaina mölleihin suunnattiin. Se oli vieraassa hallissa kuin kotonaan, rääkyi ihan samaan tapaan kuin ulkokisoissakin! Ei mutta oikeasti se oli jopa aika kiltisti. Pysyi hiljaa ihan suhteellisen hyvin ja teki hienosti kaikkia pieniä tokojuttuja vuoroa odotellessa. Ja tavoitteenahan oli se ettei se tee lentokeinua tai loikkaa A:n kontaktin yli, eikä voi sanoa että se jompaakumpaa olisi tehnyt. Tavoitteet siis täytetty!

Koko reissun tavoitehan oli katsoa miten keinu toimii kisatilanteessa, mutta tietystikään koko radalla ei ollut keinua. Muilla kontakteilla oli vähän toivomisen varaa, luulen että puomilla Jedi vähän arpoi että onko kyseessä keinu vai puomi ja A nyt vaan tarvitsee hirveästi vahvistamista ja hienosäätöä. Ei tuo kovin kaunis suoritus siltä osin ollut. Mutta muuten saldona vain väärä putkensuu ja kielto. Tuo hylkäyskohta olisi ollut niin helppo estää vaikka valssilla tai yksinkertaisesti paremmalla haltuunotolla. Sinne jäi suklaalevypalkinto, nyyh!




Hyppyradalla oli muutama kiva kohta jotka onnistui, kuten pimeä putkensuu ja riskinotto kepeillä - meni loppuun asti vaikka otin etäisyyttä! Mutta tuo lopppu oli vähän nolo. Tajusin vasta radalta tultuani että esteet ovat vähän poissa linjalta putkesta tultaessa ja olisi ollut järkevämpää olla toisella puolella. Saattaa myös olla että olisi auttanut jos olisin käskyttänyt että menehyppyhyppy pelkän menemene sijaan. Positiivista ainakin on se ettei Jedi meni tosiaan eteenpäin eikä tullut minun tyköni räksyttelemään. Pitää kuitenkin vielä treenata näitä loppusuoria...



Olipahan uusi kokemus mennä radalle ihan ensimmäisenä. Minejä ei ollut yhtään ja oltiin ensimmäisiä medejä. Muistin kuitenkin radan. Neljänkympin hypytkään eivät enää tuota Jedille vaikeuksia, ainoastaan ekan radan kiellossa tuli Jedille "rimakauhua" mutta totuuden nimissä olisin myös voinut ohjata vähän pidemmälle ja saatella enemmän.

Nämä möllikisat olivat nyt ihan hyvä päätös tälle "kaudelle". Huomenna oli tarkoitus mennä vielä Lahteen mutta koeviikkokin kolkuttelee niin ei jaksa eikä Jedille selvästikään vieraat hallit tuota ongelmaa niin ei sitä tarvitse treenailla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti