perjantai 24. huhtikuuta 2015

Juostaan lujaa

Kirjoittelu on jäänyt vähän vähemmälle,  tekosyynä koulukiireet. Ei ole tullut myöskään otettua yhtään kuvia, enkä oikein tykkää kuvattomista postauksista kun omasta mielestä niitä on aika tylsä lukea. Tämäkin on siis nyt tylsä ja kuvaton kertomus, mutta ei voi mitään. Mutta varsin huima huomio tuli tehtyä, sillä nykyään on tällä meidän pikku blogilla jo 50 lukijaa! Varsin huisia. Nuo lukijamäärät vähän sahailee, välillä tulee lisää ja välillä joku jättää lukemisen, mutta mukavaa että näinkin montaa meidän elämä kiinnostaa :)

Meidän kesän projektiksi on valikoitunut juoksu-A. Sillä tulee (toivottavasti) säästymään useampi sekunti kisoissa. Mulla on epäilykseni että tämä tulee auttamaan myös puomin nopeuttamisessa, sillä se alkoi hitautua samaan aikaan kuin aloin pysäyttää A-esteellä. Näin ensimmäisen treenikerran jälkeen on varsin mukavat fiilikset uskon että meillä on mahdollisuus saada aikaan toimiva ja nopea suoritus. Nyt aluksi laitettiin A ihan matalaksi ja vain juoksutin Jediä. Meillä olisi ensi viikonloppuna kisat, joissa tarkoituksena on vielä pysäyttää Jedi A:lla. En usko että Jedi tästä hämmentyy sillä A oli nyt niin matalana. Näitten kisojen jälkeen sitten pidetään kunnon kontaktitauko ja kisataan vasta elokuussa. Mun piti itse asiassa nämäkin kisat jättää välistä, mutta tuli sellainen "mutta kun" -fiilis ja vähän ex tempore päätin että ei sillä nyt ole niin kamalasti väliä vaikkei kontaktit näissä kisoissa niin hyvin toimisikaan. Kokemuksen kannalta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti