lauantai 1. kesäkuuta 2013

Loman iloja









Loman kunniaksi lähdimme Manun kanssa extempore koirapuistoon ja uimaan. Koko hommaan kului aikaa yhteensä yli kolme tuntia. Uimassa ensin Jedillä oli pelastusliivit, mutta ei se mennyt nekään päällä kuin vain kahlaamaan. Päätin sitten ottaa ne pois ja antaa sen olla luonnonlapsi ;)

PS. Omistajan oma projekti eli kestävyyskunnon kohentaminen on ottanut edistysaskeleita, ensimmäistä kertaa pääsin menemään koko vakiolenkkini (n.3km) ottamatta yhtäkään kävelyaskelta! Ja ei, en ryöminyt, vaan oikeasti juoksin KOKO matkan! Kylläpä tulee ihminen iloiseksi näistä pienistä edistyksistä. Tavoitteenani on kesän aikana kohottaa yksin kuntoa ja syksyllä ottaa koira mukaan lenkeille. Näin kesällä on sille ihan liian kuuma lähteä juoksemaan ja juokseminen on sille vielä turhan yksitoikkoista liikuntaa, onhan se vielä pentu. (Vaikkei se enää siltä ihan tunnukaan.)

Loppukevennykseksi näitä tunnettuja kuvia, jotka eivät ole siitä onnistuneimmasta päästä. Saanko esitellä, elegantti koirani:
Vesipeto!


Korvat katosi, kirjaimellisesti

Hyökkäykseen!

Manun ilme.

Ohh my God!


1 kommentti: