sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Hauskaa agilitya

Juoksu-A etenee varsin varmalla tahdilla. Nyt toisella kerralla saatiin nostettua sitä jo parisenkymmentä senttiä alle oikean korkeuden. Tällä kertaa Jedillä oli hyvä rytmi, tuli joka kerralla neljällä laukalla. Vikalla pätkällä eli kun nostettiin korkeutta osumat tulivat aika ylös suurimmaksi osaksi, mutta eiköhän Jedi opi vielä venyttämään laukkaansa vähän lisää. Tällä kertaa palkkasin pallolla kun aiemmin on ollut namilätkä odottomassa, ja kun ei ollut palkkaa valmiina niin Jedihän pätevänä tarjosi aluksi vain pysäytystä! En ollut tajunnut että se palkka odottamassa on se minkä ansiosta se uskaltaa oikeasti mennä täysiä, olen vain ajatellut ettei pysäytys ollut koskaan niin hirveän vahva. Tulipahan nyt sitten häivyteltyä sitä palkkaakin, aluksi heitin pallon ja sitten lähetin Jedin ja pikkuhiljaa heittelin myöhemmin ja myöhemmin.

Tämän treenaaminen on kyllä tosi hauskaa ja olisi koko ajan hinku hallille! Jedi pääsee vaan juoksemaan niin kovaa kuin pääsee ja minä pääsen kiljumaan kehuja... Kannattaa siis laittaa äänet pois videosta jos katsoo.


Torstaina oli seuralla möllikisat. Koska A on vielä vaiheessa, mentiin Jedin kanssa supermölliradalle ulkopuolisina. Päästiin vähän rallattelemaan, luulen vähän että Jedi kaipasikin tollaista hauskaa ja helppoa rataa. Tein vielä molempien ratojen alussa niin että oikein hetsasin Jediä ja sitten mentiin lentävällä lähdöllä. Tehtiinpä sitten tuplanolla ;) Tästä radasta tuli fiilis että kyllä me oikeasti ollaan edistytty, aika pitkään on ollut fiilis että ollaan junnattu koko viime vuosi paikallaan eikä kehitytty, mutta kun ajattelee miten mentiin vuosi sitten niin ei me saatu edes mölliradoilla nollaa aikaiseksi. Ja tänä vuonna ollaan jo kisoissa tehty triplanolla! Kaipa se kehitys tapahtuu niin pikkuhiljaa ettei itse huomaa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti