maanantai 13. kesäkuuta 2016

Tavoitteeksi Lappeenranta 2017?

Tämän vuoden tavoite oli saada SM-nollat kasaan, mutta eihän se tietenkään onnistu jos kisaa vain yhdet kisat ja treenaa ihan liian harvoin... ;) Huhtikuussa käytiin siis yhdet kisat Kotkassa kipaisemassa, tuloksena sellainen reilu triplahylly. En ole edes videoita viitsinyt katsoa, yleinen tunnelma itselläni oli aika huono siellä niin parempi vaan unohtaa. Jedi tuntui jotenkin haahuilevalta, meni kyllä ihan lujaa mutta päätti itse mennä vähän minne sattuu. Olikohan syynä vieras paikka ja halliolosuhteet, mutta se ei selvästikään esimerkiksi hahmottanut keppien aloitusta ja muuta pientä outoa.

Toukokuussa käväistiin yhdet möllikisat joissa ei yksikään rata mennyt täysin oikein, Jedi esimerkiksi jätti pujottelun kesken useaan kertaan, mikä oli tosi kummallista koska se on ollut sille tosi vahva. Tästä olikin sitten erinomaisen hyvä olla kuukausi tekemättä mitään agilityyn liittyvää ja sitten vaan kylmiltään kisoihin!

Kisat meni kuitenkin ihan eri tavalla kuin kuvittelin! Kaksi nollaa ja yksi aika hyvä hylly. Tästä on hyvä jatkaa kesän kisoihin ja jos vaikka tällä kertaa saisi nollatkin kasaan. :)

Näistä kehtaa kyllä videotakin laittaa ;) Eka rata ei kameran simahdettua päässyt videolle asti, mikä oli harmi koska radalla tuntui tosi hyvätä, ei liikaa kaarroksia eikä mitään. Sija neljäs. Jedin etenemä oli 4,33 m/s, mikä lienee meidän paras kolmosten agiradalta.

Toisella radalla keinu oli vähän hidas, Jedi taisi ihmetellä kun se tuulen voimasta vähän heilahti juuri ennen kuin se meni sinne. Noin muuten pari tyhmää virhettä minulta, joten hylyksi meni, mutta esim. putki-puomi-erotteluun olen supertyytyväinen.



Vika rata oli hyppyrata ja siihenkin olen tosi tyytyväinen vaikka itse vähän sekoilinkin :D Jedin etenemä oli 4,54 mutta oltiin silti vasta kahdeksansia - voittajan etenemäkin oli sen 5m/s. Ei voi mitään kun löytyy niin paljon meitä nopeampia! Aika helppo ratakin, yli puolet suorituksista oli nollia, mutta en toki anna sen himmentää omaa ylpeyttäni nollaradasta.




Eipä tässä muuta kuin ahkeraa treenausta ja pitää katsoa kisakalenteria kesälle. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti