lauantai 4. lokakuuta 2014

Kympin arvoinen suoritus

Tämän vuoden viralliset kisat purkissa. Oli aikeissa mennä vielä kahden viikon päästä Kotkaan, mutta enpä minä autottomana saakaan sinne kyytiä. Toisaalta ihan hyvä, suunnittelin että seuraava startti olisi sitten vasta huhtikuussa ja tällöin startattaisiin myös agiradoilla. Puoli vuotta aikaa hioa kontakteja ja hyppytekniikkaa, molemmat kaipaavat aika paljon treeniä.

On se yhden ainoa radan juokseminen kyllä vähän ärsyttävää. Siinä sitä vasta alkaa se kutkuttava kisafiilis löytyä! Olisi myös kiva olla mahdollisuus parantaa ja olla tekemättä niitä ärsyttäviä, itsestään johtuneita virheitä jotka siellä ekalla radalla kävi. Niin kuin tänään.

Harmikseni rimat oli kaikilla säkäluokilla keskimmäisessä korkeudessa, medeillä siis 40 cm. Jedi tarvitsee vielä paljon enemmän treeniä ja hyppytekniikan hiomista että niinkin korkeat hypyt sujuisivat joka kulmasta ongelmitta (ja sitten on vielä se 45 cm...) ja osittain siihen meidän suoritus kaatuikin; osittain toki syynä oli oma huolimattomuus ja se, että ei olla hirveästi treenattu poikittaisia hyppyjä.



Rata oli mun mielestä profiililtaan aika kiva, mukavasti haastetta vaikka ykkösluokassa ollaankin. Ensimmäisessä kiellossa lähdin liian aikaisin liikkumaan sivulle, en edes ymmärrä että miksi koska eihän minun olisi tuossa edes tarvinnut liikkua. Ärsyttäviä tällaiset :D Siitä seuraavan putken jälkeen persjättö oli hieman tönkkö ja Jedi vähän pysähtyi, mutta meni kuitenkin hypyn. Toinen kielto tuli poikittaisesta hypystä, mikä nyt ei edes yllättänyt. Näitä pitää vaan treenata lisää. Olisin kyllä voinut vähän hiljentää ennen hyppyä, jolloin Jedi olisi kääntynyt katsomaan että minne jäin ja siten olisin saanut sen ohjattua hypylle. Lopullinen tulos oli siis 10 vp ja neljäs sija (mikä on se kaikista ärsyttävin sija... juuri se ensimmäinen, joka ei saa palkintoa! :D)

Täytyy kyllä sanoa että muuten olen ihan hiton tyytyväinen tuohon rataan! Saatiin tulos! Ajattelin ennen radalle menoa että on niin haastavalta vaikuttava rata että hylky tulee. Erityisen tyytyväinen olen ihan alkuun ja loppuun, päätin mennä hieman riskillä molemmissa ja se kannatti. Videolta katsottuna minun ohjaamiseni näyttää myös yllättävästi aika rauhalliselta eikä kädet huido turhia.

En ole jaksanut kirjoitella viime aikoina kovin aktiivisesti, koska nykyään jaksan jopa panostaa kouluun ja opiskeluun, mikä on toki positiivinen juttu sinänsä. :D Mulla olisi parista treenistä videota mutta en ole jaksanut muokkailla, saa nähdä koska niitä jaksan tänne pistää. Joka tapauksessa blogi tullee hieman hiljenemään tästä eteenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti